Monarkiaa on monenlaista (A)

Luin C.S. Lewisin kirjan Prinssi Kaspian. Prinssi Kaspian on nuori telmarilainen, jonka isä oli ollut Narnian kuningas, kuten tämänkin isä ja niin edelleen. Telmarilaiset ovat ihmisiä, jotka valloittivat Narnian kauan ennen Kaspiania. Näitä telmarilaisia johti Kaspian Valloittaja, joka ajoi alkuperäiset narnialaiset, kentaurit, kääpiöt, faunit, puhuvat eläimet  ja muut sellaiset, metsiin piileskelemään. Vähitellen tieto alkuperäisistä narnialaisista katosi telmarilaisten keskuudessa ja he alkoivat pitää itseään narnialaisina. Alkuperäiset narnialaiset taas piileskelivät pitkään. Ne oli määrä tappaa, jos sellaisen näki. Osa puhuvista eläimistä menetti puhekykynsä sen vuoksi, koska uuden hallitsijan myötä joutuivat teeskentelemään tavallisia eläimiä.

Kaspianin isä oli Kaspian IX ja Miraz, Kaspianin setä, tappoi hänet saadakseen valtaistuimen. Miraz piti Kaspianista huolta ja kasvatti häntä kuninkaaksi ja seuraajakseen, mutta hänen vaimonsa tuli raskaaksi ja sai pojan, jolloin Kaspian joutui pakenemaan. Miraz aikoi murhata Kaspianinkin, koska halusi omasta pojastaan seuraajansa. Kaspian pakeni metsiin, joita telmarilaiset pelkäsivät. Heille oltiin kerrottu metsissä asustavan pahoja henkiä, vaikka ne todellisuudessa olivatkin täynnä alkuperäisiä narnialaisia. Kaspian tapasi metsässä kaksi kääpiötä ja yhden puhuvan mäyrän. Narnialaiset hyväksyivät Kaspianin hallitsijakseen, koska huomasivat, että hän ei ole samanlainen kuin muut telmarilaiset hallitsijat. Lisäksi Kaspianilla oli kuningatar Susanin torvi. Kuningatar Susan oli yksi Narnian neljästä muinaisesta hallitsijasta. Tarina kertoi, että kun puhaltaa torveen, apu saapuu.

Kaspian, mäyrä ja kääpiöt päättivät puhaltaa torveen ja toinen kääpiöistä lähti matkaan kohti sitä linnaa, Cair Pavarelia, jossa muinaiset kuninkaat ja kuningattaret asuivat. Kääpiö löysi kaikki neljä entisten aikojen hallitsijaa sieltä, Lucyn, Edmundin, Susanin ja Peterin. Heidän hallintokaudellaan oli Narnian kulta-aika. Nämä neljä hallitsijaa olivat aikoinaan tulleet meidän maailmasta, tarkemmin sanottuna Iso- Britaniasta, Narniaan ja voittaneet Valkean Velhon. Valkea Velho oli ollut diktaattori, joka oli hallinnut Narniaa ja vaivuttanut sen ikuiseen talveen.

Lucy, Edmund, Susan ja Peter auttoivat Kaspiania valloittamaan Narnian. Aslan, joka loi Narnian, kruunasi Kaspianin kuninkaaksi. Aslan on leijona. Narnian tarinat –kirjasarja on täysin vertauskuvallinen sarja ja Aslan kuvastaa kristinuskon Jumalaa. Vaikka Aslan ei sinäänsä itse hallitse Narniaa, hän on kuitenkin vaikutusvaltaisempi Narnian yhteiskunnassa, kuin yksikään kuningas, jopa vaikutusvaltaisempi kuin ylikuningas Peter.

Kirjassa Prinssi Kaspian on paljon esimerkkejä erilaisesta vallan käytöstä. On Mirazin hallintotavan kaltaista diktatuuria, mutta toisaalta myös Kaspianin monarkinen itsevaltius, joka on kuitenkin tasapuolinen kaikkia kansalaisia kohtaan. Narnialaisten elinolot ovat vaihdelleet arvostetuista valtaväestön jäsenistä halveksittuihin lainsuojattomiin ja takaisin. Mirazin ja häntä edeltäneiden telmarilaisten hallintokausien aikana narnialaisia on kohdeltu kaltoin ja se aiheutti kokonaisen kansan eristäytymisen ja jatkuvan pelon. Jotkut narnialaisista menettivät uskon Aslaniin ja jopa toivon paremmista oloista. Kaspianin saapuminen narnialaisten keskuuteen nosti selvästi kapinahenkeä ja toivo valoisammasta tulevaisuudesta heräsi. Tosin se, että Kaspian ei saanut aluksi mitään aikaiseksi, ei ennen kuin muinaiset kuninkaat ja kuningattret saapuivat, osa alkoi pettyä. Yksi kääpiöistä jopa yritti saada Kaspianin pyytämään apua Valkealta Velholta.

Kun Kaspian nousi valtaan Narniassa, olot paranivat. Mirazin hallitessa myös telmarilaiset kärsivät. Kuri oli tiukka ja ne, jotka eivät kuuluneet kuninkaan armeijaan ja luottohenkilöihin, karkoitettiin tai jopa orjuutettiin. Hyvä esimerkki tästä on Kaspianin entinen lastenhoitaja, joka oli kertonut Kaspianille tarinoita Vanhasta Narniasta iltasatuina. Tästä syystä hänet karkoitettiin linnasta. Kun Kaspian X nousi valtaan narnialaisten voitettua telmarilaiset, narnialaiset saivat täydet kansalaisoikeudet ja telmarilaisten kansalaisten olot kohenivat. Myöhemmissä kirjoissa kerrotaan enemmän Kaspianin tavasta hallita. 

(507)

Villalankaa ja mysteerien ratkaisuja

Rouva Dane Calthrop ohjaa minut pappilan olohuoneeseen. Mukavannäköisessä nojatuolissa istuu Jane Marple kutomassa. Hän hymyilee, kun astun sisään ja istun sohvalle.

Neiti Marple St. Mary Meadin kylästä, saapui jokin aika sitten ystävättärensä luokse Lymstockiin.
”Hän oli hyvin huolissaan kirjeistä”, Marple kertoo kutoessaan.

Lymstockin kylässä oli jo jonkin aikaa ollut liikkeellä nimettömiä kirjeitä, joiden viesti oli kirjoitettu vanhan kirjan sivuilta leikatuilla kirjaimilla. Poliisi epäili naista, koska kirjekuorten osoitteet oli kirjoitettu naisten kerhon kirjoituskoneella. Kirjeissä kerrottiin perättömiä juoruja, mutta kukaan kyläläisistä ei ollut kertonut niistä kenellekään. Ei, ennen kuin Jerry ja Joanna Burton.
”Ihastuttavia nuoria ihmisiä. Kuulemani mukaan aluksi vain leikkivät asialla ja pitivät sitä hauskana juttuna. Mutta rouva Symmingtonin kuoleman jälkeen, hekin vakavoituivat. Jerry taisi tosin ottaa asian hiukan vakavammin alusta lähtien”, hymyilevä Jane Marple kertoo.

Rouva Symmington oli kolmen lapsen äiti, yksi edellisestä avioliitosta ja kaksi toisesta, herra Symmingtonin kanssa. Hän kuoli yliannostukseen. Poliisi totesi hänen myrkyttäneen itsensä, olihan hänellä ollut masennusta ja ahdistuneisuutta.
”Se ei todellakaan pitänyt paikkaansa”, neiti Marple sanoo tiukasti lopettaen kutomisen. ”Murha se oli. Kylmäverinen murha. Kuten sen nuoren palvelustytönkin kuolema.”

Symmingtonien nuori palvelustyttö löytyi komerosta kuolleena. Tätä oltiin lyöty raskaalla esineellä. Poliisi kuitenkin etsi edelleen naista.
”Eihän se voinut olla nainen. Kuinka moni nainen jaksaisi nostaa niin painavan esineen, jolla tuo olisi voitu tehdä?” Marple hymyilee jättäen kysymyksen ilmaan. Neiti Marple jatkoi kutomista.

Halusin tietää, miten neiti Marple oli ratkaissut tämän.
”Sehän oli aivan helppoa. Perheessä on mies, vaimo ja viehättävä kotiopettajatar.”
Symmingtonin perhe oli ottanut nuorimpien lapsiensa avuksi kotiopettajan. Tämä piti huolta lapsista niin, että vanhemmille jäi aikaa omiin asioihinsa. Neiti Marple oli taas lopettanut kutomisen.
”Juttu oli täysin selvä. Jututin Megania, rouva Symmingtonin tytärtä, ja hän suostui auttamaan”, Marple kertoo.

Megan Hunter oli mennyt puhumaan isäpuolelleen. Hän oli sanonut, että kertoo kaiken, jos tämä ei anna hänelle rahaa. Kaikki tämä oli Marplen pikku juoni.
”Nuori Megan näytteli osansa niin hyvin. Ihastuttava pikku neito. Tietysti herra Symmington pelästyi.”

Poliisit yllättivät herra Symmingtonin, kun tämä oli aikeissa murhata Megan Hunter kaasu-uunilla. Mies pidätettiin välittömästi.

”Megan oli hyvin urhea. Jerry tietysti pelästyi suunnattomasti. Hänhän rakasti Megania”, Marple hymyilee herttaisesti.

Poliisit olivat aiemmin pidättäneet tohtori Owenin siskon Aimeé Griffithin. Häneltä löytyi sen kirjan sivuja, josta kirjaimet kirjeisiin oli leikattu. Lisäksi ne löytyivät komerosta, kuten palvelustyttö. Tohtori Owenilla oli joitain raskaita työvälineitä, joilla atleettinen neiti Griffith olisi helposti voinut kolkata nuoren tytön.
”Mutta eipä se ollutkaan neiti Griffith”, hymyilee neiti Marple ja alkaa taas kutoa.

Tämä ei ole ainut neiti Marplen selvittämä rikos. Hän on selvittänyt muutaman mysteerisen murhan jos toisenkin.
"Murha on aina hirvittävä asia. En mielelläni puhu niistä", Marple sanoo.

Syyttävä sormi, Megan Hunter

Luin Agatha Christien kirjan Syyttävä sormi. Sen kerrotaan olevan Christien suosikki, ja hyvä se olikin. Kirja kertoo miehestä, joka joutuu onnettomuuteen. Hänen lääkärinsä käskee hänen muuttaa jonnekin, missä ei olisi yhtäkään tuttua ihmistä, joka voisi häiritä hänen paranemista. Jerry ja hänen siskonsa Joanna muuttavat pieneen syrjä kylään, Lymstockiin, jota heluulevat rauhallisimmaksi asuinalueeksi ikinä. Pian kuitenkin kaikki muuttuu.

Kyläläisille on jo pitkään lähetelty kirjeitä. Ilkeitä kirjeitä, jotka kertovat valheita jokaisesta. Pian yksi kirje johtaa itsemurhaan. Itsemurhan tekee Megan Hunterin äiti.

Megan on hiukan erikoinen nuori nainen. Hän pukeutuu kuin ei välittäisi ja on luonteeltaankin erikoinen. Hän järkyttyy kovasti äitinsä kuolemasta, vaikkei nainen hänestä niin paljoa välittänytkään. Meganin äiti oli mennyt uusiin naimisiin erottuaan entisestä aviomiehestään, joka oli Meganin isä.
Meganin uudessa perheessä hänestä ei välitetty. Äidin ja isäpuolen huomio keskittyi ainoastaan Meganin pikkusisaruksiin.

Äidin kuoltua, Jerry kutsuu Meganin hänen ja Joannan kotiin asumaan. Megan viihtyy siellä pitkään kunnes lähtee.

Meganin historiasta kerrotaan sen verran, että hän oli pienenä sisäoppilaitoksessa. Siellä hän kirjoitteli nimettömiä kirjeitä kyseisen kylän asukkaille. Hän jäi kiinni ja paransi tapansa.

Lopulta Megan ja Jerry menivät naimisiin. Tämä tapahtui jonkin aikaa syyllisen kiinni ottamisen jälkeen.

Agatha Christien kirjasta Syyttävä sormi ei löydy oikein mistään mitään arvosteluja. Ne mitä löysin, oli positiivisia. Jossain puhuttiin jännityksen puutteesta, josta olen itse eri mieltä.

Iltahämärää

Olen huomannut, että nykykirjallisuuden laatu on lähtenyt huomattavaan laskuun. Kirjoja on monenlaisia, mutta silti ne muistuttavat toisiaan. Sama näkyy elokuvabisneksessä. Kuinka monet kerrat olenkaan katsellut erilaisia kirjoja ja todennut, että kyseinen kirja on melkein kuin kopio edellisestä? Mihin ovat hukkuneet kirjailijat, kuten Agricola ja J.R.R. Tolkien?

Hyvä esimerkki kyseisestä ilmiöstä on Twilight-kirjasarja. Se sulautuu massaan, niin sanotuista vampyyreistä ja ihmissusista huolimatta. Se on samaa teiniromanssikirjallisuutta kuin kaikki muutkin nuorille suunnatut kirjat. Lisäksi kyseisessä kirjasarjassa kaikki tapahtumat ovat niin ennalta arvattavia. Milloin ilmestyy seuraava nuorille suunnattu kirja, jossa juoni ei ole kopio edellisistä?

Elokuvissa tämä kaikki näkyy selvemmin. Se näkyy jopa elokuvista, jotka pohjautuvat kirjoihin, joiden juoni on oikeasti hyvä. Esimerkiksi J.K. Rowlingin Harry Potter sarja on täydellisesti pilattu elokuvissa. Hyvä esimerkki on Puoliverisen prinssin suhdesotkut. Kirjoissa ei korostettu niin ällöttävän kliseisellä tavalla Lavenderin ja Ronin suhdetta. Siirapin pystyi aistimaan elokuvasta.

Tämän kaiken vaikutuksen voi nähdä, kun katsoo tarkasti ympärilleen. Nuorten käsitys aidosta rakkaudesta on kauhea. Nykyään sana rakkaus tarkoittaa parin kuukauden suhdetta, joskus pidempääkin riippuen kyseisten henkilöiden iästä. Heti kun huomataan, ettei tuo poika ollutkaan ihana Edward Cullen tai se tyttö ei ollutkaan niin täydellinen, tulee ero. Tästä voimme syyttää mediaa. Elokuvat ja kirjallisuus antavat rakkaudesta väärän kuvan.

Lisäksi tämä ei rajoitu ainoastaan teineihin. Myös täysi-ikäiset ja pienet lapset ovat saaneet osansa tästä. Ala-aste suhteet ovat yleistyneet. Jo ensimmäisellä luokalla voi jo alkaa seurustella luokkakaverinsa kanssa. Tässä ei ole mitään järkeä. Aikuisilla tämä näkyy avioeroissa, jotka ovat huolestuttavasti lisääntyneet.

Syytän tästä katastrofaalisesta suhdedraamasta kirjailijoita ja käsikirjoittajia. Ennen kirjailijat olivat hyvin kouluttautuneita ja heillä oli yliopistotason koulutus äidinkielessä. Nykyään kirjailijaksi voi päästä peruskouluoppimäärällä. Ehdottaisinkin että äidinkieleen tulisi lisää kursseja, joilla käsiteltäisiin jo lukiossa kaunokirjallisuuden historiaa ja tyylejä. Voisi myös olla kurssi, joka keskittyisi fiktiivisten tarinoiden kirjoittamiseen.

Mutta entä inspiraation puute? Äidinkielen kirjoitelmien lisäksi, kuvataiteessa pitää käyttää päätään keksiäkseen, mitä piirtää. Kyky saada inspiraatioita kehittyisi, kun on ohjeistetusti pitänyt keksiä aihe esseeseen tai kuvataidetyöhön.

Jos tulisi lisää kursseja äidinkieleen ja kuvataiteeseen, olisiko mahdollista, että tulevaisuudessa Suomesta voisi löytyä uusi Shakespeare tai Minna Canth? Uskoisin, että se voisi olla hyvinkin mahdollista.

Kevätlukukauden aloitusrunot

Kirjoitimme tunnilla ensimmäiset kymmenen minuuttia runoja. Itse sain kirjoitettua neljä:

       aika

hidas, ikimuistoinen

          pysäytetty muisto vain

  älä anna minun unohtaa

muistomme

hiljaisuus

     tyhjä, piinaava

         sano jotain, pyydän

     tämä hiljaisuus repii minua

tyhjyys

         tärkeä

               rakas, arvokas

anna minulle anteeksi

        olen ollut kamala idiootti

      ystäväni

           rakkaus

vaikea, kultainen

   pysy siinä aina

         en halua päästää irti

    elämäni

Sitten ajattelin, että voisin laittaa tänne yhden joku aika sitten kirjoitetun, pidemmän runoni:

Katson vanhaa luokkakuvaa

Miksen jo tuolloin tajunnut?

Olet minulle tärkein ystäväni

Miksen pitänyt sinusta kiinni?

Heitin vain menemään...

Muistan kuinka nauroimme

Muistan kuinka leikimme

Muistan kuinka kerroimme toisillemme kaiken

Muistan kuinka tein elämäni kauheimman virheen

Annatko mulle anteeksi?

Vaikka syy riitaan oli sun

mun pitää pyytää anteeksi

Mä olin se idiootti

Välit rikkoutuivat minun takiani

Kerroit kuinka halusit nähdä mut

Kerroit kuinka kaduit

Kerroit kuinka mä en kuunnellut

Annathan anteeksi?

Puhelin

Sun numero 

Kirjoiten viestin

Tämä pitää hoitaa nyt

Anteeksi

Odotan vastaustasi

Haluan taas jakaa kaiken kanssasi

Haluan taas nauraa ja leikkiä

Puhelimeeni tulee viesti

Tahdon kiittää

Annoit uuden mahdollisuuden

Annoit anteeksi

Kiitos